Vielä yksi kertomus suomalaisesta lapsesta 2014.
Vaikka Saara olisikin fiktiivinen henkilö, on hän ihan totta.


Saaralla ei ollut kunnon kännykkää. Hänellä oli kirpparilta ostettu tummansinen vanhanmallinen luuri,
sillä ei voinut ottaa kuvia, mennä nettiin.
Saara piti kännykän piilossa ja pelkäsi koko ajan, että se soisi ja hänen pitäisi ottaa se esille, muiden nähtäväksi.
Mutta eihän Saaralle kukaan soittanut, oliko kukaan koskaan soittanut?
Äiti joskus.
Saara ei soittanut kenellekään. Äiti varoitti aina 'turhista puheluista',
ei äidillä ja isällä ollut rahaa ostaa Saaralla aina uutta puheaikaa.
Aina. Saara oli koko elämänsä aikana soittanut yhden puhelun.
Silloin kun avain oli jäänyt kotiin eikä kotona ollut ketään.

Saara ei ollut viettänyt yhtään kymmenestä syntymäpäivästään.
Ei kotona ollut koskaan ollut rahaa mitään järjestää, kutsua lapsia syömään ja juomaan kaikelaisia herkkuja.
Toisaalta, ei Saara tiennyt ketä olisi kutsunutkan.
Josku päiväkodissa oli Saarakin saanut muutaman syntymäpäiväkutsun, mutta ne oli sitten jäänyt, kun Saara ei ollu mennyt, mutissut vaan hiljaa, ettei ennätä, menee mummolaan, menee korkeasaareen, menee mökille..
Juksausta kaikki. Saara ei mennyt, koska ei ollut rahaa ostaa lahjaa. Eikä Saaran perheellä ollut mökkiä, eikä Saara ollut käynyt Korkeasaaressa ja mummo asui kaukana, siellä käytiin harvoin, ei ollut rahaa matkoihin.

Saara tuijotti jalkojaan , niitä paleli ja varpaita kipristi.
Kengät oli ihan liian pient, mutta kirpparilta ei löytynyt Saaralle sopivia kenkiä. Piti odottaa.
Saara oli jättäny paksummat sukat pois, ohuimmilla kengät ei puristanut niin paljon. Mutta nyt jalkoja paleli.
Ehkä ensi kerralla kirpparilla olisi sopivat kengät.

Saara seisoi nojaten koulun seinään. Kyllä hän näki, kuinka muut lapset vilkaisivat häntä mennessään isoissa porukoissa ohi. Kyllä Saara huomasi, että hänestä puhuttiin. 'omituinen, outo' olivat yleisimmät sanat.
Saara oli tottunut. Hän sulki muut mielestään ja lensi ajatuksissaan lämpimään kesäpäivään, tunsi nurmikon ja kukkien tuoksun ja kuuli lintujen laulun.

Saaralla oli isoveli ja isosisko. Isoveli oli lopettanut jo koulun ja mennyt töihin. Tai oli töissä sillon mun niitä oli, pätkittäin. Mutta ihan selvästi isoveli oli onnellinen edes pätkittäisistä töistä. Hän sai ihan omaa rahaa, ensimmäistä kertaa elämässään. Joskus palkan saatuaan isoveli antoi Saarallekin muutaman euron, ne olivat Saaran onnen päiviä.
Joskus Saara osti rahoilla jotain herkkua, vähän huonolla omallatunnolla, yleensä hän laittoi rahat säästöön ja osti sitten jotain kaunista kirpputorilta.
Saaran isosisko oli lukissa. Äiti oli ollut kauhuissaan, kuinka koulun maksuista selvittäisiin, mutta kohta lukio olisi ohi.
Sisko oli kertonut muuttavansa pois kotoa, menevänsä opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Sitten hän maksaisi kaikki kulunsa ihan itse. Sisko oli tullut toimeen vähällä ja keksinyt monta hyvää kikkaa, kuinka lukion sai suoritettua ilman rahaa. Ei mitään ylimääräistä, mahdollisimman paljon käytettynä ja itse tehtynä. Sisko ei ollut osallistunut mihinkään koulun retkiin ja maksullisiin tapahtumiin, ei edes vanhojen tansseihin eikä ollut menossa abiristeilylle.
Ei sisko katkeralta vaikuttanut, odotti vaan muuttoa omaan asuntoon ja omaan talouteen.

Saaran isä oli sairastunut jo kauan sitten johonkin sellaiseen sairauteen, ettei isä oikein jaksanut mitään. Välillä isä innostui ja suunnitetteli kaikkea, mutta sitten innostumienn meni ohi ja isä saattoi nukkua koko päivän. Isä oli välillä mennyt töihin, mutta ei siitä mitään tullut. Isä oli liian arka, isää ahdisti bussissa, isää ahdisti vastaan tulevat ihmiset ja töissä isä ei uskaltanut puhua tai kysyä mitään. Isä oli kiltti ja Saaraa harmitti, kun isä oli surullinen.
Saaran äiti kävi siivoamassa uimahallilla, ei joka päivä, mutta aika usein kuitenkin.
Kun äiti sai palkan, ostettiin jotain hyvää vaikka se olikin 'edesvastuutonta', kuten äidille sanottiin. Mutta äidin mielestä keksipaketti kaksi kertaa kuukaudessa ei voi olla mahdottoman 'edesvastuutonta'.
Eikä ne keksipaketit aiheuttanut sitä, että rahat loppui aina jo viikon kuluttua ja äidin oli mentävä leipäjonoon.
Leipäjono ja kirpputorit.
Joskus Saara uneksi suuresta rahasäkistä, makeista herkuista, notkuvasta ruokapöydästä ja kauniista vaatteista.
Saara oli kuitenkin  onnellinen juuri omien vanhempien ja omien sisarustensa kanssa, omassa kodissa.
Äidin kainoloon käpertymisestä tuli lämmin olo.