imagesV61SHFJ9.jpg



Naza katsoi metron ikkunasta tuttuja maisemia, viimeistä kertaa.
Ikävä iski yllättäen. Miten hän rakastikaan tätä maata ja näitä maisemia.
Tämä maa oli antanut hänelle ja hänen perheelleen turvapaikan 16 vuotta aikaisemmin.
Kiitollisena hän oli ensin opiskellut vaikea kielen, hakeutunut kaikenlaisiin sekalasiin töihin.
Kunnes oli perustanut oman ravintolan. Se oli ollut niin hieno tunne.
Koko perhe oli auttanut. He valmistivat kurdilaista ruokaa.
Heidän ravintolassaan oli välitön ja ystävällinen tunnelma. Asiakkaat saivat osallistua oman ruokansa valmistukseen mahdollisuuksien mukaan, näin he oppivat samalla jotain kurdilaisesta ruokakulttuurista.
Välillä sekoitettiin sekaisin suomalaista ja kurdilaista ruokaa, ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Ravintola menestyi hyvin. Naza oli pystynyt itsensä ja perheensä lisäksi palkkaamaan myös kantasuomalaisia työntekijöitä.
Tänään oli ravintolassa vietetty läksijäisiä, lopettajaisia. Ravintolan ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa.
Hän suri työntekijöidensä puolesta, jotka oli joutunut irtisanomaan. He oli nyt työttömiä.
Naza ei vaan enää jaksanut. Hän oli henkisesti loppu.
Pitkien työpäivien jälkeen hän joutui kuuntelemaan jatkuvasti rasistia heittoja.
"Sossuunko oot menossa. Väärä suunta. Sossu meni jo kiinni.
Meidän rahalla täällä saatana vaan eletään ja kerjätään.
Mee kotiis ämmä."
Lähes joka päivä, lähes joka paikassa.
Huomenna he pakkaisivat loput tavaransa ja lähtisivät Saksaan,
Nazan serkku oli asunut siellä jo kauan ja kehui maata.
Naza perustaisi sinne samanlaisen ravintolan kuin hänellä oli ollut Suomessa.


Nimet%C3%B6nnnnn.jpg

"On se kyllä otettava nyt se plan B"  Jack puhui kännykkäänsä ja katsoi pihalla leikkivää Sarahia.
"En usko, että täällä kaikki kuitenkaan menisi sujuvasti, ongelmitta. Aloita ne neuvottelut tanskalaisten kanssa"
Jack ja hänen liikeystävänsä olivat etsineet sijoituskohdetta bioteknologian yritykselleen.
Heillä oli tuotannon käynnistämiseen tarvittavat rahat ja luvat. Ja hyvä idea.
Heille oli kehuttu Suomea, maata josta kumpiaan ei ollut edes kuullut aikaisemmin.
Jack oli perheineen matkustanut kesän ajaksi Suomeen, tutustumaan maahan ja sijoitusmahdollisuuksiin.
Kummankin oli tarkoitus muuttaa ainakin toistaiseksi perheineen Suomeen.
Käynnistämään yritys.
Kaikki oli tuntunut menevän hyvin. Maa oli kaunis, rauhallinen ja näin kesällä sopivan lämmin.
Keskisuuren kaupungin johto oli ollut innoissaan kuullessaan Jackin suunnitelmista ja luvanneet auttaa mahdollisuuksien mukaan, ja enemmänkin. Työpaikkojen saaminen olisi lottovoitto kaupungille.
Niin, kaikki meni hyvin, kunnes alkoi Sarahin kiusaaminen. Jack isona ja rotevana miehenä sai kulkea suht rauhassa, mutta pieni 7 vuotias Sarah ei.
Jack ei voinut käsittää, että Sarahin tummaihoisuus voi olla ihmisille niin vaikea asia.
Sarahia kiusattiin sekä aikuisten että lasten taholta. Huudeltiin, heiteltiin pienillä kivillä ja tönittiin.
Tai no, aikuiset sentään vaan tuijottivat ja huutelivat. Ei Sarah sanoja ymmärtänyt, mutta ymmärsi niiden pahansuopaisuuden. Ja sanan 'neekeri' tunnistaa kielestä kuin kielestä.
Jackin liiketuttava oli myös tummaihoinen. Hänellä oli kolme pientä lasta.
Jack ei tosiaankaan voinut suositella Suomea sijoituskohteeksi. Parempi mennä Tanskaan.




images6Q120UQG.jpg



"Mun on niin ikävä teitä, mutta tääl oon siis niin siistii."
Minna hehkutti äidilleen skypessä.
"Kun multa kysytään, et mistä mä oon kotosin ja vastaan, et Suomesta, niin kukaan ei jatka kysymyllä, et mistä mä oon oikeesti kotosin. Ne vaan haluu tietää kaikkee Suomesta."
Minnan äiti oli iloinen Minnan puolesta, mutta surullinen, koska arveli, ettei Minna tulisi takaisin Suomeen,
ainakaan pitkään aikaan.
Minna oli syntynyt suurehkon Suomalaisen keskussairaalan synnytysosastolla 1988.
Tummaihoisena suomenkansalaisena. Minnan äiti oli muuttanut Suomeen 'miehen takia', eli oli rakastunut Minnan isään tämän ollessa Lontoossa opiskelemassa.
Ja nyt oli Minna muuttanut Lontooseen, ei opiskelemaan vaan työhön. Minna oli valmistunut erikoissairaanhoitajaksi ja suuntatunut vanhusten hoitoon. Minna rakasti vanhuksia.
Minnan kaltaisista ammatti-ihmistä oli pulaa kautta Euroopan, kaikki kansat ikääntyi. Suomalaisella kolutuksella oli lisäksi hyvä maine. Minnalla olisi työn puolesta hyvä tulevaisuus Lontoossa, ja muutenkin.
Minna oli kyllästynyt kuuntelemaan rasistisia heittoja, neekerihuorasta sosiaalipummiin.
"Muuta takas savimajaas"
Ja niin Minna muutti, ei savimajaan, vaan toiseen maahan. Vieden mukanaa suomalaisen kouluksen.
Suomenkansalaisena.


Muutama tarina, muutama esimerkki.
Oishan niitä vielä, tummaihoinen valmentaja, intialainen professori, amerikkalainen IT-yrittäjä...

Onks meillä varaa tähän?