Verrataan nyt Ruotsiin, kun siihen yleensäkin aina verrataan,
Jai onhan meil sitä yheistä historiaakin.. ja ollaan tääl pohjosssa molemmat.

Ruotsissa toimii paikallinen sopiminen.
Työntekijöitä on mukana yritysten hallituksissa.
( joka on ehdoton edellytys paikalliselle sopimisille, ettei siitä tule
sanelusopimista, ykspuolista 'sopimista' )
Työllisyyprosentti on suurempi kuin Suomessa
Osa-aikaista työtä tehdään enemmän kuin Suomessa
( mielenterveysongelmaiset, kehitysvammaiset, eläkeikäiset jne..
kuka mistäkin syystä tekee mieluummin osa-aikaista kun kokopäiväistä )

Mikä meillä mättää?
Korkeat tuotantokustannukset?
Jäykkä työvoimapolitikointi?
Vai epäluottamus ja vastakkainasettelu?
Punikit vastaan lahtarit?

Oman pitkän työrupeaman kokemuksella olen usein turhautunut turhaan epäuottamukseen,
puolin ja toisin.
Olen vuosikymmenien aikana ollut erilaisten oragisaatioiden ja johtamistapojen alaisena.
Eroja on. Paljon.
Välillä työni ympärille ja yläpuolelle rakennettu jäykkä ja laaja organisaatio, väliportaita ja hienoja englanininkielisiä statuksia. Ihan en aina ole ollut perillä, mitä jokaisen ydintehtävä yrityksessä edes on ollut..
Palavereita palaveriden perään, jossa päivästä päivään ja viikosta viikkoon käydään läpi samoja asioita.
Tuntitolkulla turhaa työtä, joka on poissa tuottavasta työstä.
Ja samalla käytetään työaikaa työn tarkkaiiluun ( joku voisi kai sanoa kyttäilyyn )työtunteja lasketaan, taukoja seurataaan, kirjataan ja lasketaan...
Laaditaan nippelinappeli tilastoja, jonninjutavia taulukoita..
Organiisaatioiden oltava kevyempiä ja työn suoraviivaisempaa.
Ja ennenkaikkea työilmapiirin pitää perustua luottamukseen.
Molemmat tyylit on tullu tutuksi ja ei kai ole yllästys, kummalla tyylillä työ on tehokkampaa.
Mainittakoon, että työni ollut sama, omistaja ja/tai oraginaastiot taustalla vaan muuttunut vuosikymmenien aikana.




Luin tänään uutisen, et
SAK:laisen Teollisuusalojen ammattiliitto TEAMin kyselytutkimuksen mukaan 62 prosenttia sen jäsenistä on sitä mieltä, että heidän työpaikallaan voidaan parantaa tuottavuutta nopeasti ilman, että työehtoja heikennetään.
Jäsenemme ovat todellisia työelämän asiantuntijoita, jotka näkevät työssään paljon sellaista kehitettävää, mistä työnjohto ei tiedä. Työntekijöiden näkemyksiä ei kuitenkaan aina hyödynnetä. Tätä viestiä saan jatkuvasti jäseniltämme, TEAMin puheenjohtaja Heli Puura puolestaan sanoo.

Uutinen ja uutinen.
Luulisi pöllömmänkin tyypin sen ymmärtävän.
Olen kuullut usein tapauksista, joissa tavallisen duunarin ehdotuksia ei noteerata.
Väärä asema? Väärä koulutus? Väärä ihminen.
Pitää olla lopputunkinto, asema ja hieno titteli ( mieluummin englanninkielinen ), jotta vois olettaa jotain ymmärtävän.
Duunari vaietkoon yritysessä-
Ja jos kyykyttäminen hallituksen ja yritysten taholta jatkuu, duunari vaikeneekin, piruuttaan.
Kun tarpeeksi vituttaa, niin EVVK.

Toisaalta on myös työntekijöitä, jotka käyttävät kaiken mahdollisen velunkipelin voidakseen tehdä mahdollisimmian vähän mahdollisimman vähällä työajalla.

Miksi?
Miksi me ei osata tehdä näit asioita yhdessä ( vrt. esim Ruotsi ) ?

Väitän, et meidän n. sata vuotta sitten käytyä sisällissotaa ei ole vielä avattu ja käsitelty avoimesti loppuun.
Ennen sisällisotaa, sen aikaiset  ja sen jälkeiset tapahtumat ovat edelleen aliatajunnassamme, halusimme tai emme.
Meillä on tiukka jako ja epäluulo. Me ja ne, minä ja toi.
Varsinkin maalla vanha punikki/ lahtari ajatusmaailma elää edelleen, syvällä.
Sieltä se sitten tulee mukaan neuvottelupöytiin ja politiikkaan.
Harmi.



Nuorempi polvi, esim. pelifirmat ja muut nuorten perustamat yritykset, toimivat jo toisin. Omin, uusin, avoimin, tasapuolisin, luottavaisin fiiliksin.
Heille vastakkainasettelu ja pomo/duunari- asetelma on vieras, kaukaista historiaa.
Antaa siis pienen valonpilkahduksen meillekin..
Nykyiset vallanpitjät ( yrityksissä, etujärjestöissä, politiikassa ) ovat varmaan vielä liikaa sidoksissa historiaan?
Johtoporras ajattelee edelleen, et duunari on työssään vain käyttääksee yritystä hyväkseen, sitoutumatta.
haluamatta muuta kuin niistää itselleen kaiken ja heti.
Ja työntekijät kokevat jokaisen itseään varakkaamman edelleen olevan musta lahtari?
Joka on olemassa vain riistääkseen duunarin työn hedelmät?

Ruotsissa ei ole ollut sisällissotaa, he ovat tottuneet toimivaan yhdessä, luottamaan toisiinsa.
Heillä ei ole historiassaan synkkää veristä aikaa, jolloin oma kansa jakautui kahtia,
tappaen toisiaan. Ja jättäen syvät arvet.

Ennen meil naurettiin, kun ruotsalaiset vaan neuvotteli ja neuvotteli, kun meillä oli jo päätökset tehty.
Ei kannata nauraa enää..

Tuntematta historiaa ei voi ymmärtää nykypäivää..