d20a83ab460532d964407b39d8f7b81a.jpg

Päiväkoti.
Onko päiväkoti lapsen vai vanhemman etuus?
Onko vanhemmalla oikeus päiväkotiin vai lapsella?
Onko päiväkoti säilytyspaikka vai varhaiskasvatullinen, esiopetuksellinen paikka?

Tilanne Euroopassa:
Vuosien 2000 ja 2009 välillä 3–5-vuotiaiden lasten keskimääräinen osallistumisaste esi- ja perusopetuksessa kasvoi selvästi ja oli vuonna 2009 kaikissa maissa 77–94 prosenttia. Belgiassa, Tanskassa, Espanjassa, Ranskassa ja Islannissa lähes kaikki kolmevuotiaat olivat esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen piirissä vuonna 2009

Meillä päiväkoti mielletään edelleen säilytyspaikaksi,
paikaksi, johon vanhemmat tuovat lapsensa, jotta pääsevät töihin tai makaavat kotona laiskoina räkimässä kattoon.

Nyt säästetään. Valtion on säästettävä. Hallitus on päättänyt.
Työttämien vanhempien lasten ei enää kuulu olla ikätoveriensa kanssa koko päivää.
Ei tarvitse osallistua päivän kaikkiin tapahtumiin ja toimintoihin.
Se maksaa.
On säästettävä.

Työttömien vanhempien lasten kuuluu mennä kotiin, pois päiväkodista.
Kesken päivän, kesken leikin, voimatta osallistua päivän kaikkiin tapahtumiin.
'Miksi sä lähdet? Leikki on kesken. Mälsää'  '
'Mun pitää. Kun mun vanhemmilla ei ole työtä'

Ja niin tää Maija/Matti jättää leikin  kesken, kaverit päiväkodin pihalle leikkimään ja menee kotiin.
Kotiin, jossa masentunut äiti yrittää koota iltapäivän ateriaa pienistä ruokatarvikkeista.
Rahaa on vähän, virikkeitä vielä vähemmän.
Maija/Matti istuu sohvalle, katsoo piirettyjä ja miettii, mitä muut päiväkodissa tekevät.
Mitä leikkivät, mitä syövät.
Huominen päivä vähän jännittää, tuntuu vatsanpohjassa.
Onko leikit iltapäivän aikana muuttuneet?  Onko kaveruussuhteet menneet uusiksi?
Leikkiikö kukaan aamulla Maijan/Matin kanssa?

Samaan aikaan päiväkodissa henkilökunta yrittää suunnitella ohjelmaa niin, ettei kukaan ryhmästä tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Jotta kaikki saisivat osallistua mahdollisimman paljon.  Mahdoton tehtävä.
Osapäivä on osa päivää.

Kiusaamista.
Isommat ja muuttuvat ryhmät.
Yksi lapsi tulee iltapäiväksi, toinen on paikalla vain aamupäivän.
Leikit jää kesken, levotonta, lapset etsivät paikkaansa yhteisössä.
Levotonta.
Epätasa-arvoista.
Toiset lapset pääsevät retkelle Eläinmuseoon.
Toiset jäävät päiväkotiin, koska heidän 'tunnit tulee täyteen' retken aikana.

Maija tuntee syrjäytymistä. Maija tuntee olevansa erilainen. Maija tuntee olevansa huonompi.
Hän ei pääse Eläinmuseoon Hän ei voi leikkiä kauppaleikkiä muiden kanssa loppuun.
Hän ei pääse maistamaan välipalaa, jota muut lapset kehuvat tosi hyväksi.
Hän menee kotiin, syömään ranskalaisia ketsupilla ja katsomaan niitä piirrettyjä, sohvalta.
Maija on työttömän lapsi. Hän on osapäiväinen.

Aamulla Maija leikkii yksin. Muut kertovat innoissaan Eläinmuseon retkestä.
Toisaalla Matti leikkii yksin. Hän on työttömän lapsi. Osapäiväinen.
Eilen hän joutui jättämään avaruusalusleikin kesken, muut jatkoivat.  Ja jatkavat aamulla samaa leikkiä, keskenään, ilman Mattia.

Onko päiväkoti vanhempien oikeus
vai lapsen mahdollisuus saada tasavertaista varhaiskasvatusta muiden ikätovereidensa kanssa?
Tasavertaista.
Ovatko suomalaiset NIIN kateellisia ja katkeria lapsille,
että ovat valmiita ajamaan työttömien lapset kesken leikkien kotiinsa?

Perustuslaistamme:
Lapsen oikeuksien sopimuksen tarkoituksena on turvata jokaisen lapsen oikeus täysipainoiseen lapsuuteen sekä kasvuun ja kehitykseen. Sopimuksessa korostetaan kaikkien lasten (alle 18-vuotiaiden) yhdenvertaista oikeutta osallistumiseen.

Päiväkotien henkilökunta on Suomessa hyvin koulutettua.
Annetaan heille mahdollisuus toteuttaa Maailman parasta varhaiskasvatuksellista työtä, antaa kaikille lapsille mahdollisuus esiopetukseen.
Annetaan lapsille mahdollisuus tasavertaisesti päästä elämään ryhmässä,
oppimaan sosiaalista elämää,
tasavertaisena yksilönä ryhmässä.

Työttömän lapselle ei hallituksen mukaan kuulu oikeus tasavertaiseen päiväkotielämään.
Hallitus säästää.
Vai säästääkö?
Olen ymmärtänyt, että nyt tehdään pitkän ajanjakson päätöksiä.
Vältetään virheitä?
Ollaan opittu edellisistä vääristä päätöksistä?
Edelleenhän maksamme 90- luvun laman jälkipyykkiä.

Lapsen talkoot?
Suomi nousuun. Lapsen kustannuksella.
Lapsi on syytön vanhempiensa työttönmyyteen.
Syrjäytyneiden vanhempien lapset vasta päiväkotia tarvitsevatkin.
Emmehän halua syrjäytymisen periytyvän?
Haluammeko 'kostaa' lapselle hänen vanhempiensa epäonnistumisen?
Miksi lapsi ei saisi leikkiä leikkiään loppuun?!

Haluan jättää lapsilleni ja lapsenlapsilleni perinnöksi vähemmän syrjäytyneitä,
vähemmän masentuneita,
vähemmän kiusattuja.

Päiväkodin tarjoama varhaiskasvatus ja esiopetus on lapsen oikeus ja etu,
vanhempien statuksesta riippumatta!