Jesus%20Christ%20birth.jpg

Joulun sanoma.
Ajanlaskun alku.
Eihän se Jeesus Nasaretilainen oikeesti sillon 24.12.0000 syntynyt.
Syntymä heitti päivillä ja vuosilla. Mutta sillä mitään väliä.
Noin vanhaa ja epämääräistä syntymäpäivää voi nyt viettää millon vaan.
Ja parempi näin keskellä meidän pimeää talvea.
On joku juttu, joka katkaisee arjen. 
Ei se heinäkuussa olis niin tarpeellinen juttu.

Itse en niin siihen neitseelliseen syntymään ja muuhun uskoon perustuvaan niinkään lämpene...
Mutta ihan historiallisesti tällainen Jeesus on varmaan elänyt.
Tarinat syntymästä, elämästä ja kuolemasta pitänevät paikkansa. Suurimalta osin.
Miksei?
Ja ihan olen varma, et vastaava juttu onnistuis tänäänkin.
Juttu 'missään majatalossa ei ollut tilaa' ei ole kaukaa haettu.
Jeesus oli oman aikansa anarkisti. Toiset hyväksy, suurin osa ei.
Valtaapitävät vieroksui ja epäili, pelkäsi, tuomitsi ja ristiinnaulitsi.
Niin voisi käydä tänäänkin, ainakin vertauskuvallisesti.

12376535_1259799420713547_32267678018129

( Ville Rannan sarjakuva )


Itse pidän Jeesuksen ennakkoluulottomasta suhtautumisesta vähäosaosiin, roistoihin ja erilailla langenneisiin ihmisiin.
'antakaa kaikkien lapsien tulla minun tyköni'
Kaikkien. Ei vaaleaihoisten, rikkaiden, köyhien, kiharatukkaisten, miesten--  vaan kaikkien.
Se on musta se ydin koko jutussa.
Jälkipolvet on sitten tulkinneet juttuja omien itsekkäiden tavoitteittensa ja mielipiteittensä mukaisiksi.
Jeesus ei käännyttänyt ketään luotaan. ei ollut ennakkoluuloinen. Voisi kai sanoa, et Jeesus oli suvakki. Tai eka hippi.
Suuttui toki ahneille kauppiaille, kaatoi pöydät ja mesosi.
Jouluna lähetän lämpimän ajatuksen kauan sitten raa'asti tuomitulle Jeesukselle, joka edes yritti jakaa hyvyyttä.

Joululaulut..
Kauniita, mutta 90% voih! niin surumielisiä ja ilottomia.
Jos 'juhlimme' itsenäisyyttä hautajaistunnelmissa, ei joulu siitä paljon poikkea, ainakaan laulujen osalta.
Onhan niit iloisempiakin.
Niin kuin
''Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika.
Hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää'.
a'la suomalainen joululaulu iloisimmillaan....

Mut Joulu on.
Jouluna läheiset viettävät yhteistä aikaa.
Jouluna saa antaa läheisilleen lahjoja.
Jouluna syödään paljon ja hyvin.
Jouluna ollaan kilttejä.
Eiks niin?

Joulu ei saa olla suorittamista.
Joulu ei saa tuottaa ahdistusta.
Joulu ei saa aiheuttaa yksinäisyyttä.
Joulu ei saa aiheuttaa syrjäytymistä.

Jouluna ollaan lapsia. Jouluna ollaan lapsenmielisiä.
'Vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään'.
Ilman ennakkoluuloja ja itsekkyyttä.
Jouluna on rauha, Joulurauha.

Vielä tekisi meli vähän viitata Lucia-tyttöjen saamiin somerivouksiin.
Noloa. Hävettää suomalaisten miesten puolesta.
Ja vielä haluan lainata Vihreitten Outi Alanko-Kahiluodon vastausta Hesarin kysymykseen köyhyyden syistä:
"Köyhyys on yhtä vähän ihmisen oma syy kuin vauraaseen perheeseen syntyminen on ihmisen oma ansio."

Mut  nyt on aika unohtaa ainakin joksikin aikaa kaikenlaiset vääryydet,
epäasiallisuudet, vatuloinnit ja hutiloinnit,
someraivo, kyykytys ja kaikenlainen paha olo.
Joulurauha.

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua teille kaikille!!