kauppajono_jono_ruuhka.jpg

Terveisiä jouluostoksilta.
Ei pahempaa ruuhkaa. Odotin pahempaa.
Ruokaostokset toki vielä tekemättä.

Toki tänäänkin jonotin muutamassa ruokakaupassa.
Toki tänäänkin tuli koettua se..'kassalla tarvitaan apua'
vai mikä se pyyntä nyt  milloikin on, kun kassajonot on pitkiä-
Kiirettä mulla ei ollut, joten herneet pysyi nenässä.

Joskus on ollut toisinkin, myönnän.
Ja enemmän kuin joskus, olen  miettinyt,
miksi meillä ne kassat on laitettu moiseen kassajonoon.
Kassat vierekkäin ja porukka sitten etsii sitä vapaata kassaa sitä lyhintä jonoa.
Kuka myöntää kurkkivansa edessä olevien ostoksia, onko paljon, onko vähän.
Kyka myöntää tsekkaavansa porukkaa jonossa, onko rollaattorikansaa vai kiireellisen näköistä porukkaa puhelimiaan selaillen?
Kuka tunnistaa, että tutummissa kaupoissa tunnistaa jo sen nopemman, näppärämmän kassan?
Valikoi.

Kun sitten on valinnut sen 'hyvän' jonon, niin.... edellä oleva ei ole punninnut niitä hedelmiään..
tai edessä olevan ostoksesta puuttuu se saamarin viivakoodi..
Jono pysähtyy.
Viereinen jono kulkee kassan ohi sujuvasti ja ongelmitta.

Kuinka moni kokenut tilanteen, et siinä vaiheessa, kun on jonottonat.. jonottanut.. ja saanut vihdoin tavaransa siihen hihnalle, niin viereinen kassa aukea.
Yleensäkin, kun joku henkilökunnasta käveleekin tyhjää kassa kohti, alkaa asiakkaisen kyräily..
Avaako se kassan? Ennätänkö siihen? Valmiina, paikoillanne, NYT!
'Oikean' kassan löytäminen on lottovoitto, arpapeliä.

Äläkä sano, ettei koskaan niin kiire ole, ettei ennättäisi jonottamaan.
Kyllä on. Joskus saattaa olla kiire.
Ja sitä paitsi, kassajonot on niin turha juttu.
Kumman kannalta tää meidän kassalinja systeemi toimii paremmin,
kassahenkilöstön vai asiakkaan?
Ei ainakaan asiakkaan.

Toisenlaisiakin mahdollisisuuksia on.
Joissain vaatekaupoissa jo totetuettu toisenlainen kassalinja.
Ja se toimii.
Se toimii myös muissa maissa.
Se, että kassat ovat linjassa, mutta asiakkaat jonottavat yhdessä jonossa ja kukin pääsee vuorollaan
vapautuvaan kassaan, seuraavaksi vapautuvaan kassaan.
Ai et aiheuttaa ahtautta?
Ei aiheuta. Se on järjestelykysymys. Eihän se ihmisten määrä olis yhtään enempää, eikä kassojen.

big_irsman_kassa.jpg
ts. kuvassa olevat kassat käännettäisiin vierekkäin ei pitkittäin. Jono kiemurtelamaan kassojen edessä olevalle tilalle. Yksi jono.


Kun kassat toimisivat ns. kimpassa ja asiakkaat jonottaisivat aina seuraavaksi vapautuvaa kassaa,
ei tarttisi  kytätä lyhintä jonoa ( joka ei sitten olisi kutenkaan se nopein? ),
ei tarttis kytätä kassahenkilön näppäryyttä,
ei tarttis kytätä muiden asiakkaiden ostosten määrää.
Ei tarttis rynnätä kymmenen muun kanssa kuin ohjus kohti avautuvaa kassaa.
Ei tarttis vetää hernettä nenään, kun taas tuli valittua se väärä kassa...
Jokainen asiakas pääsisi kassalle juuri omalla oikealla vuorollaan..
kun kassa vapautuu, klik ja valo syttyy.. sinun vuorosi.

Kauppoja remontoidaan ja tavaroitten paikkoja, hyllyjen asettelua vihdetaan,
mutta kassalinjat pysyy.
Kauppojen remontit ja tavaroiden uudelleen asettelu tähtää siihen, että asiakas ostaisi enemmän..
joutuisi kulkemaan useamman hyllyn ohi, joutuisi kohtaamaan mahdollisia heräteostoksia jne..
Mikä kauppa ajattelisi asiakasta?
Mikä kauppa vaihtaisi kassalinjaa oikeudenmukaiseksi jonottamisen suhteen?
Lupaan käydä tässä kaupassa.


Hauskoja jouluostosreissuja teille kaikile!