Suomi täyttää parin vuoden kuluttua 100 vuotta, vasta.
Ja sen sadan vuoden aikanakin on sodittu keskenämme ja maahan pyrkivää naapuria  vastaan...

Sitä ennen...
Ensin tuli uhka lännestä.
Ruotsalaiset haki suomimiehet sotiinsa.
Täällä elettiin omissa oloissa, enemmän ja vähemmän ankeesti, lännestä tuli vallanpitäjiä.
Nää herrat ja vallanpitäjät asui linnoissa ja kartanoissa, kohteli suomalaisia vähän niin ja näin..
piikoina ja renkeinä.
Veroja maksettiin ja sodissa sodittiin.
Suomalaismiehet olivat ruotsisuomen sotilaat, tykin ja miekanruokaa.
Ei sitä paljon kysytty halukkuutta, se oli mentävä.
Ja veroja oli maksettava. Ja kumarreltava läntisiä herroja.

 

 

Sitten vahtui herra.
Uhka tuli idästä.
Suomi sai elää edelleen suht hyvin itsekseen, mut valta oli venäläisillä.
Ei se niin herkkua ollut, venäläisten ikeen alla.
Sorron aika.

Itsenäissyys.
Sisällissota.
Talvi ja jatkosota.

Sit se 'vieras' tuli etelästä, tai oikeastaan keskieuroopasta
Saksalaiset soti yhdessä suomalaisten kanssa Neuvostoliittoa vastaan.
Yhdessä.. todellisuudessa saksalaiset tulivat Suomeen kuin herrat ja alistivat suomalaiset käskyläisikseen.
Suomalaisten kohtelu oli julmaa ja alentavaa.
Ja lopulta sitten polttivat Lapin.

 

Länsi, itä ja etelä.
Jostain aina.

Mikä ihme sitten, että suomalaiset nyt kokee pakolaiset uhkana, pelkää.
Epäluuloisuus ja vieraan pelko on imetty jo äidin maidosta.
Ne tulee ja jyrää meitin.


Täytyy siis ymmärtää niit suomalaisiaia, jotka tekee sitä muuria rajalle ja yrittää estää vierasta tulemasta
Menkää pois! Älkää tulko!
( Yrtitän, mutta en mä oikeesti ymmärrä, en )

Jospa nyt vihdoin tulisimme poteroistamme,
luottaisimme vieraampiinkin.
Nää vieraat tarvitsee nyt meitä, mutta niin mekin tarvitaan heitä
( se paljon puhuttu edessä oleva huoltosuhteen vääristymä,
me kun loputaan kesken )
Rikollisia ja laiskureita me ei tarvita ( niit meil on omastakin takaa ), mutta mukavia, tavallisia, työhön motivoituneita ihmisiä me tarvitaan. Piristämään tää maa.
Me tarvitaan uusia juttuja.
Me tarvitaan näit uusia ihmisiä kaukaa traagisista oloista näyttämään meille uuden mahdollisuus.
Meille on jo tarpeeksi kauan päivittäin hoettu, kuinka tää maa on konkurssin partaalla, huonosti menee ja tulee menemään.
Kaikki on menetetty ja loppu häämöttää.
Harmaa, iloton, lutherilainen kansa yritetään talloa maan rakoon jatkuvillä ikävillä uutisilla.
Ei uskota näit poliitikkojen ja ekonomistien juttuja, vaan uskotaan,et viel on mahdollisuus.