13-1-2644213.jpg


Perkki Kurikka ei sitten pärjännyt eutoviisuissa, ei ymmärtänyt maitten raadit sanomaa ja asennetta.
Sääli.
Kun katsoi lauantaisen viisukavalkaadin läpi tuli ikävä herättävää punkkia ja 'Aina mun pitää':
Oli meinaan harvinaisen tylsä kattaus euromusiikkia. Kai oikea voitti, tai sitten ei.
Itse pidin Viron biisistä, ja Belgiasta. Ruotsi oli joo ihan ok, mutta liian laskelmoidun tuntuinen, ei ollut mukana tunne, syvdän ja se asenne.
Venäläinen maailmanrauhan lähettiläs ei purru muhun valkoisissaan, surkuhupaisa, vai peräti korni?
No, yleisön buuaukset kai senrsuroitiin. Kertoo paljon euroviisujen kulisseista.
Olen ylpeä meidän 'Kurikoista', ei ole heidän tai meidän syy, etteivät eurooppolaiset musiikkiraadit heitä loppukilpailuun halunneet. Pääsivät he kuitenkin raapaisemaan vähän euroopan kalseaa pintaa, suvaitsevaisuutta, rehellistä asennetta!
Olen kuullut ja lukenut tarinoita down-syndroomalapsista, jotka ovat saaneet ihan uudenlaista itseluottamustaan 'Kuroikoitten' ansiosta. Samoin kun tytöt aikoinaan Tarja Halosen ansiosta ymmärsivät, että heistäkin voi tulla presidentti, samoin down-syndrooma lapset ymmärtävät, että vain 'taivas on rajana'. Kiitos Pertti Kurikan Nimipäivä.


Näin telkkarista pätkän jotain kotimaista dokumenttia vanhusten hoidosto.
Laitospaikkoja vähennettiin rajusti ja silmät kirkkaina eri puolueitten politiikot jaksoivat vakuuttaa, kuinka mummot ja papat haluavat olla kotona, kaikki ja siihen viimeiseen tappiin asti..
Haluavat ja haluavat. Muistisairaat katoavat, liikuntakyvyttömät makaavat yksin paskoissaan tuntitolkulla ja muuten vaan vanhat ovat yksin, ihan yksin.
Jos joku yllättyi, ettei kodinhoitoa parannettu ja siihen  panostettu enemmän samalla kun laitospaikkoja vähennettiin,
voi onnitella itseään, lapsenomainen sinisilmäisyys on tallella.
Aikoinaan mielisairaaloiden laitospaikkoja vähennettiin ja .... mieleltään järkkyvät ihmiset jätettiin pilleripurkin varaan selvitymään, yksin. Panostettiinko avohoitoon enemmän, paremmin?
Vanhusten hoidosta vois toki kirjoittaa vaikka romaanin, mutta palannen asiaan myöhemmin. Se siin dokkarissa mua suretti, kun 91 vai 92 vuotias mummo ei ollut saanut laitospaikkaa, vaikkei tosiaankaan pystynyt itsestään huolehtimaan, ei yhtään ja omat lapsetkin olivat liian vanhoja ja heikkoja hoitamaan, nostamaan äitiään.
Yksin asuvan mummon sängyn viereen oli asennettu jonkinalainen skype-yhteys lapsiin. Näin lapset pystyivät etänä seuraamaan sängyssä makaavaan äitiään, yksin, kädet ristssä..Niin surullista.
Samalla tavalla tiedän koiraihmisten seuraavan kotona yksin olevia koiriaan.


teerenpeli_whisky1.jpg


Viski. Suomessa valmistetaan kuulemma hyvää viskiä
Itse olen väärä ihminen asiaa arvoimaan kun viski ei kuulu lempijuomiini. Iirsh coffee tai muut vastaavat menee.
Suomessa valmistettua wiskyä viedään kuulemma myäs ulkomaille. On ulkomaanvientiä.
Kuulin asiasta sattumalta radiosta. Ei siitä paljon muuten missään mitään kuule.
Lienee tuo viski sellainen tuote, jonka tuomat mahdolliset hyödyt ei ole salonkikelpoisia?
Työllistänee kai kuitenkin ja viennistäkin tullee jotain, viskinkin viennistä.
Miten valtio tukee suomalaisen viskin tuotantoa ja vientiä?
Kun ei saa mainostaakaan.